Muutaman kuluneen vuoden aikana etätyö on tullut tutuksi melko monelle ja etätyön mahdollisuutta tarjotaankin monessa työpaikassa yhtenä vaihtoehtona tehdä töitä. Toisille työntekijöille etätyö sopii paremmin kuin toisille ja etätyössä on niin positiivisia kuin negatiivisiakin puolia. Toiset kaipaavat toimistolle jo viikon etätyöskentelyn jälkeen ja toiset voisivat jatkaa etäilyä useamman vuoden ajan. Jos etätyö turhauttaa, kyllästyttää ja tuottaa päänvaivaa, kannattaa miettiä voisiko jonkin asian työpäivän aikana tehdä toisin.

Etätyön hyvät puolet

Etätyöpäivien yksi suurimmista eduista on se, että aikaa säästyy, kun ei tarvitse esimerkiksi matkustaa työpaikalle. Kätevää on myös se, että voit aikatauluttaa päiväsi ja taukoilla silloin kuin se tuntuu itselle sopivalta. Etätyön ansiosta arjestasi tulee joustavaa, sillä tauon aikana voit laittaa vaikka pyykkikoneen pyörimään ja pitää toisen tauon kuin pyykit pitää ripustaa kuivumaan. 

Joustavuutta on myös se, että töitä voi tehdä oikeastaan mistä vain. Voit mennä päiväksi rauhalliseen kahvilaan työskentelemään tai vaikka matkustaa perheesi luo niin, ettei sunnuntaina ole pakko lähteä kotiin, kun voit jatkaa työntekoa maanantaina sieltä käsin. Ja kun muut perheenjäsenet ovat töissä tai koulussa, kotona on hyvin rauhallista työskennellä.

Ajatuksia etäkokouksista

Etäkokoukset ovat tulleet tutuksi varmasti monelle etätyötä tekevälle. Tässä muutama vinkki etäkokouksiin.

Ennen kokousta olisi kaikkien osallistujien hyvä tietää, mikä on kokouksen tavoite ja millainen aikataulu kokouksessa on. Etäpalaverit olisi hyvä pitää tiiviinä pakettina, joissa keskitytään yhteen asiaan kerrallaan. On myös tärkeä sopia yhteisistä säännöistä, kuten esimerkiksi siitä, miten saa puheenvuoron kokouksen aikana. Voit koota itsellesi muistiinpanoja sekä kysymyksiä, jotka voit esittää sopivassa välissä, silloin kun niiden aika on.

Kannattaa aina laittaa puhelin äänettömälle ja sulkea turhat välilehdet ennen kokouksen alkamista. Kysy ja kerro kuulumisia aluksi, sillä se on todella tärkeä asia ja vie vain muutaman minuutin. Käytä kameraa jos se on vain mahdollista. Säädä valaistusta niin, että saat kasvosi selkeästi näkyville. Kameran avulla saat välitettyä tunteita, ilmeitä sekä eleitä. Videokuvan avulla muille osallistujille tulee tunne, että olet oikeasti läsnä. 

10 konkreettista vinkkiä tehokkaaseen etätyöpäivään:

  1. Älä unohda taukojen tärkeyttä. Työstä täytyy välillä pystyä irtautumaan. Jos haluat, voit jopa aikatauluttaa työpäiväsi niin, että siinä näkyy selkeästi, milloin pidät tauot.
  2. Käy tauon aikana pienellä kävelyllä ulkona, jos sää sen sallii. Raikas ilma virkistää ja antaa virtaa loppupäivään.
  3. Älä unohda taukojumppaa! Venyttele, pyörittele olkapäitä ja suorista välillä selkäsi.
  4. Keskity yhteen asiaan kerrallaan (älä multitaskaa). Työnteosta tulee tehokasta, kuin sinulla on vain yksi tehtävä kerrallaan työstettävänä.
  5. Jos käytössäsi on kalenteri, muista kirjata sinne kaikki sopimasi asiat heti. Näin tärkeät asiat pysyvät muistissa.
  6. Kuuntele radiota työpäivän aikana, jos siitä tulee sinulle hyvä fiilis. Voit valita joka viikonpäivälle eri radiokanavan, jotta saat vaihtelua biiseihin ja radiojuontajiin.
  7. Vaihtele välillä työpisteen paikkaa, jos se on kotioloissa mahdollista, mutta muista kuitenkin ergonomia. Se sohvan tuttu nurkkaus ei välttämättä ole paras mahdollinen työntekoon.
  8. Ole yhteydessä työkavereihin. Lähetä Whatsapp viesti tai soita tauon aikana, ihan vaikka kuulumisia kysyäksesi.
  9. Päätä, että kun sammutat työpäivän päätteeksi tietokoneen, sen jälkeen et enää mieti työasioita.
  10. Työpäivän jälkeen, vietä hetkiä ilman ruudun tuijottamista – Käy lenkillä, ratko ristikoita, lue kirjaa tai ihan vain rentoudu.

Iloisia etätyöpäiviä
Riika


Riika Saastamoinen

Riika Saastamoinen on markkinoinnin harjoittelija ja liiketalouden opiskelija Lapin ammattikorkeakoulussa. Riikan mielenkiinnon kohteita ovat erityisesti markkinointi sosiaalisessa mediassa ja sisällöntuotanto erillaisiin digitaalisiin kanaviin.